Uhrauksia vapaudelle mukana Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla

02.09.2016

Kansainvälinen yhteistuotantoelokuva Uhrauksia vapaudelle (The Liberation of Skopje) tullaan näkemään 15.–25.9.2016 järjestettävällä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla.

Uhrauksia vapaudelle on tarina Makedonian pääkaupungin Skopjen vapautustaistelusta toisen maailmansodan ajalta, jolloin saksalaiset miehittivät kaupungin yhdessä bulgarialaisten liittolaistensa kanssa. Sodan kauhu ja kärsimys nähdään tragikoomisin vivahtein 11-vuotiaan Zoranin näkökulmasta. Zoranin isä taistelee partisaaneissa samaan aikaan, kun Zoranin äidin ja saksalaisen upseerin Hansin välille syntyy suhde. Kolmiodraama luo pohjan traagisen kipeille käänteille.

Art Films production Oy ja Arto Halonen ovat osatuottajina tässä makedonialais-kroatialais -suomalaisessa yhteistuotantoelokuvassa, jonka ohjaaja on Hollywood-tuotannoistakin tuttu Rade Šerbedžija (Eyes Wide Shut, Mission Impossible II, Snatch). Suomalaiset Mikko Nousiainen, Jari Virman sekä Antti Luusuaniemi näyttelevät elokuvassa saksalaisupseereita. Nousiaisen rooli on yksi elokuvan päärooleista.

Uhrauksia vapaudelle -elokuvan näytöksen jälkeen paikalle yleisön kysymyksiin saapuvat vastailemaan mm. Rade Šerbedžija, Danilo Šerbedžija, Lucija Šerbedžija sekä Arto Halonen. Iltavirkut voivat jatkaa matkaansa näytöksen jälkeen Bar Dubrovnikiin Šerbedžija Liberated -klubille.

Uhrauksia vapaudelle -elokuvan näytös
Tiistaina 20.9.2016 klo 21:00 Orion, Eerikinkatu 15, 00100 Helsinki

Šerbedžija Liberated -klubi
Tiistaina 20.9.2016 klo 22:20 Bar Dubrovnik, Eerikinkatu 11, 00100 Helsinki

TRAILERI

ENSI-ILTA 7.10.2016

Lisätiedot & haastattelut:
nora.idman@vlmedia.fi

Terveisin
VLMedia Marketing Team

12.10.2018VLMedia News 41
05.10.2018VLMedia News 40
28.09.2018VLMedia News 39
21.09.2018VLMedia News 38
18.09.2018Yle ja VLMedia jatkavat yhteistyötä
14.09.2018Tulossa Suomi-Filmi 136-DVD-box!
07.09.2018VLMedia News 36
24.08.2018VLMedia News 34
21.06.2018VLMedia News 25
15.06.2018VLMedia News 24
01.06.2018VLMedia News 22
25.05.2018Tulossa toivottu kotimainen draama ELÄMÄN SUOLA
17.05.2018VLMedia News 20
11.05.2018VLMedia News 19
04.05.2018VLMedia News 18
20.04.2018Linnan juhlat - matka halki Suomen ja suomalaisuuden
13.04.2018VLMedia News 15
27.03.2018Ohjaustöistään tunnetut
23.03.2018VLMedia News 12
16.03.2018VLMedia News 11
09.03.2018Tulossa erikoispitkä Tuntematon sotilas
02.03.2018VLMedia News 9
23.02.2018Tulossa menestynyt kotimainen supersankarielokuva RENDEL
16.02.2018Muumipeikko ja pyrstötähti
09.02.2018VLMedia News 6
02.02.2018VLMedia News 5
26.01.2018Eino Grön viettää tänä vuonna 60-v taiteilijajuhlaa!
22.12.2017VLMedia News 51
15.12.2017Eino Grön voitti Kuukauden Levy-äänestyksen
08.12.2017VLMedia News 49
01.12.2017VLMedia News 48
24.11.2017VLMedia News 47
17.11.2017VLMedia News 46
10.11.2017VLMedia News 45
03.11.2017VLMedia News 44
27.10.2017VLMedia News 43
13.10.2017VLMedia News 41
06.10.2017Sami Hedberg ja Niko Kivelä - Wings of Comedy
03.10.2017Ennennäkemättömät Muumilaakson tarinat
15.09.2017VLMedia News 37
18.08.2017Kolme kaivattua kotimaista
11.08.2017Toivottu Verisiskot vihdoin saatavilla
22.06.2017VLMedia News 25
16.06.2017Tulossa Ukonvaaja Original Soundtrack
09.06.2017Olympiaelokuvia
02.06.2017VLMedia News 22
26.05.2017VLMedia News 21
19.05.2017VLMedia News 20
05.05.2017Laaja valikoima lahjakortteja K-ryhmän liikkeisiin
28.04.2017Suomen Filmiteollisuuden elokuvia
21.04.2017Laatudraamaa kaksin kappalein
07.04.2017Code Unknown julkaissut uuden EP:n (D)evolutionin!
07.04.2017Legendaarinen Seitsemän veljestä palaa uudistettuna Turun kaupunginteatteriin
31.03.2017VLMedia News 13
17.03.2017Rajoitettu erikoispainos Danny DVD:stä
10.03.2017VLMedia kasvattaa katalogiaan
03.03.2017VLMedia News 9
17.02.2017VLMedia News 7
27.01.2017VLMedia News 4
19.01.2017Sykkeelle Venla-palkinto!
13.01.2017VLMedia News 2
05.01.2017VLMedia News 1
02.12.2016Nyt elokuvateattereissa DANNY
01.12.2016Upeat lahjaboksit joka makuun!
25.11.2016Massiivinen kulttuurijulkaisu Suomen Filmiteollisuus täydellinen kokoelma
22.11.2016Eino Grön mukana olarilaisen RAP-kaksikon uutuussinglellä
18.11.2016Tänään elokuvateattereissa DANNY
17.11.2016Upeat restauroidut blu-ray -elokuvat
11.11.2016Eino Grön - Rakkaimmat joululaulut
04.11.2016VLMedia News 44
28.10.2016Kaikki Noita Nokinenät yksissä kansissa!
27.10.2016Syke kultaa!
21.10.2016VLMedia News 42
14.10.2016Ilkka Lipsanen Sakari Saksan elokuvassa DANNY
07.10.2016Kansainvälinen yhteistuotantoelokuva Uhrauksia vapaudelle tänään ensi-illassa
30.09.2016Pikkuli avuksi tunnetaitojen opetteluun
27.09.2016Uhrauksia vapaudelle Makedonian Oscar-ehdokas
23.09.2016VLMedia News 38
16.09.2016VLMedia News 37
15.09.2016Uhrauksia vapaudelle -elokuvan ohjaajat Rade ja Danilo Serbedzija saapuvat Rakkautta & Anarkiaa -festivaalille
09.09.2016Pirunpellon tekijöiltä uusi kotimainen laatudraama Korpelan kujanjuoksu
02.09.2016Uhrauksia vapaudelle mukana Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla
26.08.2016VLMedia News 34
12.08.2016VLMedia News 32
10.08.2016Ihania lasten uutuuksia!
17.06.2016VLMedia News 24
15.06.2016Helsinkiläinen Sakari Juntura julkaisee tarttuvan kesäbiisin!
10.06.2016Klassikoiden juhlajulkaisut!
03.06.2016VLMedia News 22
27.05.2016Odotettu Sykkeen 3. tuotantokausi DVD:lle
20.05.2016VLMedia News 20
13.05.2016VLMedia News 19
06.05.2016Arvostelumenestys Valkoinen raivo nyt DVD:llä
26.04.2016Tervetuloa kotiin Pikkuleijonat!
22.04.2016VLMedia News 16
13.04.2016Night Visions -festivaalin juhlavuosi starttaa tänään!
11.04.2016Tulossa odotettu Pekka ja Pätkä -keräilysarja!
24.03.2016VLMedia News 12
18.03.2016VLMedia News 11
04.03.2016VLMedia News 9

Näytä lisää »